Pariisissa solmittiin lauantaina ilmastosopimus, jonka vaikutukset tulevat näkymään myös Helsingissä.

Sopimus viitoittaa tietä vähäpäästöiseen tulevaisuuteen. Tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna, ja pyrkiä korkeintaan 1,5 asteen lämpenemiseen.

COP21

On todella hyvä, että sopimus saatiin viimein aikaiseksi. Hiilidioksidipäästöt ja niiden vaikutukset eivät kunnioita valtioiden rajoja, joten kaikkien mukana oloa tarvitaan. Nyt kaikki osallistuvat ilmastotalkoisiin, teollisuusmaat isommalla panostuksella, ja kehittyviä talouksia autetaan vähäpäästöisiin ratkaisuihin siirtymisessä.

Helenin ja energia-alan näkökulmasta sopimus on tärkeä. Se selkeyttää tilannetta ja kannustaa markkinaehtoisten keinojen, kuten päästökaupan käyttöön.

EU:n päästökaupan kautta päästöille asetetaan hinta markkinoilla. Tulevat uudistukset toivottavasti vielä vahvistavat päästökaupan ohjaavuutta. Tärkeää on, ettei samaan aikaan tehdä päällekäistä ohjausta, vaan annetaan päästökaupan toimia.

Sopimus on solmittu, mutta toteutuakseen se vaatii käytännön toimia. Helenissä jatkamme hiilineutraaliuteen tähtäävän kehitysohjelman mukaista työtä, eli lisää uusiutuvia ja vähentää kivihiilen käyttöä. Ensimmäisenä askeleena lisäämme biopolttoaineiden käyttöä lämmöntuotannossa. Huomioimme myös uusien teknologioiden mahdollisuudet sekä mahdolliset muutokset asiakkaiden energiankäytössä. Esimerkiksi aurinkolämmön, geotermisen lämmön ja lämpöpumppujen laajamittaista hyödyntämistä selvitetään.