Pelletit_ja_TeemuOlemme mukana BEST-tutkimusohjelmassa selvittämässä tulevaisuuden kestäviä bioenergiaratkaisuja.

Tutkimusohjelma on tällä hetkellä täydessä vauhdissa ja olemme mm. selvittäneet Baltian maiden pellettitilannetta ja energiapolitiikkaa. Kaikki Baltian maat ovat merkittäviä puupelletintuottajia ja -viejiä Euroopassa ja esimerkiksi Latvia on Euroopan suurin pellettiviejä. Puupellettejä käytetään muun muassa polttoaineena lämmön- ja sähköntuotannossa.

Tiukkenevien ilmastosäännöksien ja hiilidioksidipäästöjen takia puupellettien kysyntä on ollut jatkuvassa kasvussa. Baltian maissa metsähaketta käytetään polttoaineena ahkerasti, kun taas suurin osa puupelleteistä viedään ulkomaille suuren kysynnän ja korkeamman hinnan takia. Merkittävin osa pelleteistä viedään Pohjoismaihin, pääasiassa Tanskaan ja Ruotsiin, sekä Iso-Britanniaan.

Helsingissä pelletinpoltto alkaa Salmisaaressa ja Hanasaaressa loppuvuodesta 2014. Pyrimme hankkimaan pellettejä ensisijaisesti Suomesta, mutta selvitämme jo nyt muitakin hankintalähteitä tulevaisuuden kasvavia tarpeita varten.

BEST rakentaa bioenergiaosaamista

BEST-ohjelma tuo ensimmäistä kertaa kaksi SHOK-yhtiötä, CLEEN Oy:n ja FIBIC Oy:n, yhteiseen tutkimusohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on rakentaa ennennäkemätöntä osaamista bioenergiasta sekä vahvaa yhteisymmärrystä tulevaisuuden bioenergiatalouden liiketoimintamahdollisuuksista. Helsingin Energia on osana CLEEN-yhtiötä mukana selvittämässä Euroopan bioenergiapolitiikkaa, bioenergian logistiikkaratkaisuja sekä bioenergian kestävyyskriteerejä.

Ohjelman päätavoitteena on luoda bioenergian haasteisiin keskittyvä kattava tutkimusohjelma. BEST:ssä haetaan vankkaa osaamista bioenergian teknologiasta ja taloustekijöistä sekä ympäristö- ja kestävyyskriteereistä. Työn tarkoituksena on myös hahmottaa tulevaisuuden maailmanlaajuiset bioenergiatrendit ja olla edelläkävijänä niissä. Edistämällä suomalaisia bioenergiaan kytkeytyviä yrityksiä hankitaan kokemusta ja osaamista alalta ja luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ohjelmassa luodaan kattava ymmärrys ja tarvittava asiantuntemus tulevaisuuden bioenergiamarkkinoita varten.