Helsingin Energia ja Vapo ovat sopineet puupellettien toimituksesta Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksille. Toimitusmäärät ovat Suomen mittakaavassa merkittäviä. Vapon toimittama pelletti on suomalaista alkuperää, ja sillä korvataan ulkomaista kivihiiltä sähkön ja lämmön tuotannossa.

Salmisaaren pellettiasemalla näkyy haalaripukuista väkeä. Pian alkavaa hiilen ja puupelletin seospolttoa on valmisteltu pitkään niin toimistoissa kuin työmaallakin, ja nyt otetaan taas yksi konkreettinen askel kohti tavoitetta, kun ensimmäinen Vapon pellettejä kuljettava rekka kurvaa pihaan. Keräännymme yhdessä todistamaan tätä historiallista hetkeä.

Salmisaari_pellettirekka

Historiallinen hetki: ensimmäinen pellettirekka purkaa kuormansa Salmisaaren vastaanottomonttuun.

Puupelletin poltto kivihiilen seassa alkaa Salmisaaressa kuluvan vuoden lopulla ja Hanasaaressa ensi vuonna pellettilaitteistojen valmistuttua. Kun seospoltossa päästään vauhtiin, pellettiä tullaan polttamaan molemmilla laitoksilla 5–7 prosentin osuudella. Seossuhteeseen on päädytty Hanasaaressa tehtyjen pelletinpolttokokeiden perusteella.

Pelletin käytön lisääminen on osa hiilineutraaliin tulevaisuuteen tähtäävää kehitysohjelmaamme. Tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta ja lisätä uusiutuvan energian osuutta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Puupellettejä valmistetaan muun muassa sahojen sivutuotteista, ja niiden polttaminen on määritelty CO2-neutraaliksi.

Pelletit toimittava Vapo on Suomen suurin puupellettien tuottaja. Vapon Suomen tehtaiden kapasiteetti on tällä hetkellä yli 300 000 tonnia, josta viime vuosina käytössä on ollut noin 200 000 tonnia. Helsinkiin tullaan toimittamaan pellettiä neljältä Vapon Suomessa sijaitsevalta tehtaalta.

Vuoden kylmimpinäkin aikoina yhdellä voimalaitoksella tarvitaan enintään 5–6 rekkakuormallista pellettiä vuorokaudessa. Yksi rekkakuorma pellettiä vastaa noin kahdenkymmenen tyypillisen helsinkiläisen kerrostaloasunnon vuotuista lämmitysenergian tarvetta.

Pellettirekka ajaa vaa’an kautta purkupaikalle. Vastavalmistunut pelletin vastaanottoasema laitteineen pääsee tositoimiin, kun auton peräluukut hetken odottelun jälkeen avataan ja pelletit alkavat ropista monttuun. Tuolta se sitten kuulostaa, bioenergia!

Salmisaari_pellettirekka_2

Sinne meni!