Sakarinmäen koulukeskukselle on rakennettu uusiutuvan energian lämmitysratkaisu, jonka muodostaa aurinkokeräinten, maalämpöjärjestelmän, öljykattilan ja lämpövarastojen kokonaisuus.

Järjestelmää suunniteltaessa asetettiin tavoitteeksi saavuttaa 80 prosentin uusiutuvan osuus aurinko- ja maalämpöenergialla. Tämä tavoite on ensimmäisenä käyttövuotena saavutettu, sillä aurinkolämmön osuus oli ensimmäisenä kokonaisena toimintavuonna 2015 noin 3 prosenttia ja maalämmön 79 prosenttia.

Lämpökeskuksen kahdessa öljykattilassa on kokeiltu bioöljyn polttoa onnistuneesti. Siten alkuvuonna poltetusta öljystä pääosa on ollut bioöljyä, mikä edelleen kasvattaa uusiutuvan osuutta noin 90 prosenttiin.

Prosessia kehitetty

Syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana öljykattila käynnistyi usein varsin lyhyiksi ajanjaksoiksi tasaamaan lämmöntuotantoa vastamaan asiakaskiinteistöjen kulutusta. Kesän aikana prosessiin tehtiin pieniä muutoksia, jotta öljykattiloiden lyhyitä käyntiaikoja saataisiin vähennettyä. Näiden parannusten tulokset näkyvät syyskauden aikana öljykattilan lyhyiden käyttöjaksojen vähentymisenä ja edelleen öljynkulutuksen pienentymisenä.

Sakarinmaki_energiantuotanto_2015

 

Vertailtaessa lokakuuta 2014 ja 2015, pienillä muutoksilla on saavutettu uusiutuvan osuuden nousua 89 prosentista 96 prosenttiin. Vastaavasti verrattaessa marraskuuta uusiutuvan osuus nousi 82 prosentista 94 prosenttiin. Vertailujaksoina lämmön tuotantomäärät on ovat olleet samaa suuruusluokkaa, mutta säätiloissa on ollut vaihteluita.

Uutta oppia

Sakarinmäen uusiutuvan demokohde on ollut meille mielenkiintoinen oppimisprosessi siitä, miten paikallisesti eri tuotantomuotoja hyödynnetään yhdessä. Järjestelmän käyttäjien on tärkeä ymmärtää eri tuotantomuodoista koostuvaa järjestelmää kokonaisuutena, jotta se saadaan toimimaan energiankulutuksen ja ympäristön kannalta tehokkaasti.

Emme suinkaan ole Helenissä ainoita, jotka ovat kokeilusta oppineet. Sakarinmäen koulussa lämmöntuotanto on myös osa opetusta. Koululaiset ovat muun muassa tutustuneet eri lämmitysmuotojen periaatteisiin fysiikantunnilla, opetelleet käsittelemään ja tulkitsemaan tilastotietoa koulun energiadatan avulla ja käyttäneet dataa taulukkolaskennan opettelussa tietotekniikkatunneilla.

Sakarinmäen lämmöntuotantoa ja eri tuotantomuotojen osuutta voi seurata livenä nettisivuillamme. Voit myös ladata historiatietoja samalta sivulta.

Sakarinmaki_25_1_2016