Ympäristösähkö tuotetaan kotimaisella auringolla ja tuulella sekä pohjoismaisella vedellä. Kuluttaja saa vaikuttaa: jos ympäristösähkö myydään loppuun, aurinkovoimaa rakennetaan lisää. Muutos ilmastoneutraaliin tuotantoon tehdään yhdessä.

Ympäristösähkö

Alkusyksyä pidetään usein uudistusten aikana. Aurinko paistaa vielä verkkaisesti, vaikka ilmassa on jo uuden tuntua; syystuulet tekevät tuloaan, ja välillä saadaan vesisadettakin.

Touko-elokuun valoisana kesäkautena Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat Helsingissä tuottivat aurinkosähköä yhteensä yli 670 000 kWh:n verran. Syksy ei kuitenkaan tarkoita, että aurinkosähkön tuotantomme pysähtyisi. Viime talvena huomasimme, että aurinkosähköä voidaan saada jopa lumen peittämien paneelien alta.

Puhtaampi valinta

Usein puhutaan kevätsiivouksesta, mutta syksy, uuden kauden alku, on myös oivallista aikaa järjestellä omia asioita. Jos olet koskaan haikaillut vastuullisempien arjen valintojen perään, sähkösopimustyypin valinnassa se on mahdollista ja myös helppoa. Kehitimme kesällä uudenlaisen konseptin, sataprosenttisesti uusiutuvan Ympäristösähkön, jonka tuotannossa me täällä Helenissä toimimme puolestasi asiantuntijoina. Voit seurata energia-asioita niin vähän tai niin paljon kuin haluat, mutta Ympäristösähkön asiakkaana tiedät aina tehneesi puhtaamman valinnan.

Ympäristösähkö tuotetaan kotimaisella auringolla ja tuulella sekä pohjoismaisella vedellä. Tuotanto-osuudet vaihtelevat sen mukaan mitä luonto meille tarjoaa, ja kesällä luonnollisesti aurinkosähkön osuus korostuu. Ensimmäiset Ympäristösähkö-asiakkaamme ovat saaneet kuluneena kesänä päästöttömän aurinkoenergiansa Helenin Kivikon aurinkovoimalasta. Tuulivoiman tuottaa Raahen Kuljunniemen tuulipuisto.

Lisää aurinkoenergiaa

Ympäristösähkö on myynnissä juuri nyt, ja sitä on alkuun tarjolla rajoitettu määrä. Tämä johtuu aurinkoenergian saatavuudesta – Kivikossa on vain tietty määrä tuotantokapasiteetista korvamerkitty Ympäristösähkölle, loppu on myynnissä nimikkopaneeleiden muodossa.

Mutta ei hätää: kun myymme Ympäristösähkön loppuun, hankimme lisää aurinkoa – vuodenajasta riippumatta. Kenties myös uudistumme ja viemme tuotekonseptin askeleen edemmäs. Kuinka hienoa olisikaan, jos päätyisimme tekemään yhteistyötä suomalaisten aurinkoenergian pientuottajien kanssa, joilla on ylijäämätuotantoa myytävänään. Tarinamme saa pian jatkoa… Jää seuraamaan!

Voit tutustua Ympäristösähköön tästä.